Via:
X
Ohessa viimeaikaisia suosikkikuvia, joissa näkyykin sitten syksyn suosikkeja: sametti, paljetit ja pörröneuleet. Myös nahkahousut olisi kiva saada vaatekaappiin, mikäli vartalonmallini sen vain suinkin sallisi.
Lauantaina olimme Hannan kanssa Valtterin kirpputorilla myymässä. Vaatekaappi koki aikamoisen tyhjennyksen ja myös kellarin kanahäkki kiittää. Viimeisen vuoden aikana tapahtunut vaatekaapin uudelleenjärjestely on päässyt pitkälle, sillä kaapistossa ei enää ole kuin lempivaatteita. Kompromissivaatteiden tilalle on hitaasti tullut järkeviä hankintoja, kuten muutama laadukas villatakki, täydelliset arkinilkkurit ja asukuvissanikin lähes poikkeuksetta näkyvä nahkatakki.
Ajatustasolla Stockholm street stylen sivuilta napatun kuvan leopardikuosiset farkut yhdistettynä yksinkertaiseen yläosaan vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Tunnen kuitenkin itseni ja tapani kerätä lisähärpäkettä pelkistettyjenkin asujen ympärille, eli kohdallani lopputulos olisi luultavasti lähinnä humoristinen.
Sen sijaan samettipintaisia nilkkureita (esim nämä Topshopin
ihanuudet) olen kuolaillut jo pidemmän aikaan eikä yhdistämisvaikeuttakaan olisi. Mutta, mutta... Pitää kyllä hetken keksiä tekosyitä, ennen kuin lähtee tähän sadekauteen ostamaan samettinilkkureita.